TILAUSravintola

Linnasmäen yksi ylpeydenaiheista on oma ravintola, jonka tarjoilut ovat niittäneet mainetta maistuvuudellaan jo vuosia. Ruokahan on usein yksi tärkeimmistä asioista ja nimenomaan se, joka vieraille jää parhaiten mieleen. Tästä syystä pidämmekin tärkeänä, että raaka-aineemme ovat laadukkaita ja ruoka on aina tuoretta.

Kaikille maistuvaa ruokaa

Ravintolamme tarjoaa päivittäin aamiaista sekä arkipäivisin lounasta. Sekä aamiaiselle että lounaalle ovat kaikki tervetulleita ja toivommekin voivamme palvella esimerkiksi lähialueen lounastajia päivittäin. Toivotamme ilolla myös tervetulleiksi ryhmät, mutta toivomme heistä ilmoitusta etukäteen jotta voimme varmistaa, että sopivaa ruokaa on tarjolla myös mahdollisille ruoka-aineallergisille. Ravintolan yhteydessä palvelee myös kahvila laajoine valikoimineen.

Runsaan buffetaamiaisen ja maistuvan lounaspöydän lisäksi tarjoamme muitakin ruokapalveluja ennakkotilauksesta. Eli kokouslounaat, päivälliset, iltapalat ja räätälöidyt menut onnistuvat Linnasmäessä aina laadukkaasti ja asiakkaan toiveiden mukaan. Ravintolassamme on myös anniskeluoikeudet. 

Mikäli ryhmänne koko on enemmän kuin 10 henkilöä, ilmoitattehan tulostanne etukäteen.

Ravintola avoinna

Aamiainen

12.8. alkaen arkisin klo 7.00–9.00 ja viikonloppuisin klo 7.00–10.00.
Hinta 9 € / aikuinen & 4,50 € / lapsi (4-12v.)

Lounas

Arkilounas klo 11.00–13.00. Hinta 9 €. Tarkista viikoittain vaihtuva lounaslistamme.
Meillä voit maksaa lounaasi ePassilla.

Kahvila

Maanantai-torstai klo 9.00-15.30 ja perjantai klo 9.00-14.00.

Ravintola juhlatilana

Avara ravintolasalimme soveltuu monien juhlien pitopaikaksi. Kun kaipaat toimivaa juhlatilaa suurelle ryhmälle, on ravintolasalimme vaihtoehdoista paras. Saliin mahtuu nimittäin samanaikaisesti yli 300 ruokailijaa eikä ruuhkaa juurikaan tule sillä tila on toteutettu huomioimaan nimenomaan suuret ruokailijamäärät. Ravintolasalissamme on koettu monia mieleenpainuvia hetkiä sillä siellä on pidetty muun muassa Kirkolliskokouksen ministerinpuheita, suurempia muistotilaisuuksia, iltajuhlia elävällä musiikilla sekä Bridge-turnauksia.

Tilat ja tekniikka

Kokoustilat:
Ravintolasali: 10-300 hlöä
Kokoustekniikka:
Siirrettävä kokoustekniikka
– Dataprojektori
– Valkokangas
– Esitys-pc
– Äänentoisto tasokkailla PA-kaiuttimilla
Langattomat sekä kiinteät mikrofonit
Nopea langaton vierasverkko (wifi)
Siirrettävä induktiosilmukka
Siirrettävä podesta
Siirrettävä piano
Sopii liikuntarajoitteisille